Miksi ulkoistaa taloushallinto, jos sen voi tehdä itse? Siinäpä hyvä kysymys, jota moni yrittäjä varmasti miettii. Taloushallinto voi sisältää paljon erilaisia tehtäviä, jotka eivät ole itse yrittäjälle vahvinta osa-aluetta. Siksi asiantunteva kirjanpitäjä on hyvä sijoitus, joka hoitaa taloushallinnon puolestasi.
Listasimme alle viisi hyvää syytä palkata tilitoimiston asiantuntija huolehtimaan yrityksesi taloushallinnosta.
Sisällysluettelo
Miksi ulkoistaa taloushallinto?
1. Allokoit resursseja tehokkaammin
Mikäli kirjanpidon rutiinit eivät ole tekijälleen tuttuja, omatoiminen tekeminen saattaa koitua taloudellisesti kalliiksi. Kirjanpidon koukeroihin perehtyminen vaatii runsaasti aikaa ja tutkimista, mikä on luonnollisesti pois muista töistä. Ulkoistamalla taloushallinnon perehtyneelle ammattilaiselle pidät kustannukset kurissa ja pystyt keskittymään paremmin ydinliiketoimintaasi sekä asiakkaidesi tarpeisiin.
Järjestelmällisesti tehty kirjanpito kartoittaa myös toimien kannattavuutta. Kirjanpitäjäsi osaa sen pohjalta neuvoa, missä voit välttää turhia kuluja ja mihin puolestaan kannattaa satsata resursseja.
2. Minimoit virheiden määrän
Vastausten penkominen jo valmiiksi vaikeasti ymmärrettäviin kysymyksiin on usein haasteellista. Monet seikat voivat jäädä kokemattomalle tekijälle tulkinnanvaraisiksi, mikäli sanaston tulkkaaminen ei onnistu.
Varsinkin tuoreet yrittäjät kohtaavat usein hankaluuksia veroilmoituksen täyttämisessä. Koska Verohallinto ei tarkista ilmoituksia etukäteen, vähennyskelvottomat menot sekä erimieliset tulkinnat käyvät yleensä ilmi vasta verontarkistuksessa.
Antamalla kirjanpitosi ammattilaisen käsiin vältät virheet, ja saat luotettavat vastaukset liiketoimintaasi koskeviin kysymyksiin. Mutta miten tunnistaa hyvän kirjanpitäjän? Kirjoitimme aiheesta blogitekstin ja voit tutustua aiheeseen tästä.
3. Voit turvautua ammattilaisen tukeen liiketoimintasi eri vaiheissa
Yritystoimintasi tunteva ammattilainen on arvokas kumppani liiketoimintasi kehittyessä. Kokenut kirjanpitäjä osaa auttaa verotuksen lisäksi myös esimerkiksi palkkaa, työnantajavelvollisuuksia ja liiketoiminnan koon muutoksia koskevissa kysymyksissä. Mikäli haluat palkata uusia työntekijöistä, vaihtaa yrityksesi muotoa tai vaikka suunnitella etätyömatkaa ulkomaille, kirjanpitäjän konsultaatio antaa usein varmuutta päätöksentekoon.
Voit lukea lisää palveluistamme täältä.
4. Kirjanpidon ulkoistaminen lisää yrityksesi uskottavuutta
Ammattilaisen tekemästä kirjanpidosta on hyötyä myös rahoitusneuvotteluissa: pienet, omatoimisesti kirjanpitonsa suorittavat kasvuyhtiöt mielletään usein riskeiksi, kun taas ulkoistetun kirjanpitopalvelun käyttäminen tuo luotettavuutta myös potentiaalisten rahoittajien silmissä.
5. Nälkä kasvaa palkan juostessa
Ulkopuolisen tilitoimiston palkkaaminen on pitkäaikaisesti kannattava ratkaisu. Tilitoimistossa työskentely takaa tekijälle yksittäistä yritystä laajemman kokemuspohjan, joka kehittää näkemystä monipuolisesti erilaisten taloushallinnon tehtävien ratkaisemisessa. Tämä osaaminen myös jatkaa päivittymistään jatkuvasti vaihtuvien asiakkaiden ja muuttuvien tilanteiden takia.
Asiantunteva kirjanpitäjä apunasi
Ammattitaitoisen kirjanpitäjän avulla hoidat yrityksesi taloushallinnon oikein sekä saat apua kokonaisvaltaisesti yrityksen erilaisiin tilanteisiin. Kun taloushallinto on ulkoistettu, voit huoletta keskittyä oman yrityksesi kasvuun ja toimintaan. Ota meihin yhteyttä tästä!