Syksy on saapunut Suomeen, viileät tuulet puhaltavat ja lehdet vaihtavat väriään. Monelle syksy on muutoksen aikaa ja taloushallinnossa se on hetki pysähtyä ja suunnitella tulevaa. Verosuunnittelu on ollut monella tapana jättää vuoden päätteeksi tai sitä ollaan unohdettu tehdä, mutta siihenkin on hyvä valmistautua jo nyt. Syksyllä on yritysten ja yrittäjien hyvä tehdä verosuunnittelua, valmistella tilinpäätöstä ja laatia budjettia tulevaa vuotta varten. Tässä blogikirjoituksessa käymme läpi tärkeimmät asiat, jotka yritysten kannattaa ottaa huomioon syksyllä taloushallintonsa osalta.

Verotus

Syksy on tuonut muutosta erityisesti muuttuneen arvonlisäverokannan myötä ja varmasti sen kanssa on vielä hakemista. Nyt ei kuitenkaan keskitytä enää arvonlisäveromuutokseen vaan käsitellään yrityksen ja yrittäjien verotusta. Syksy on loistava aika tarkistaa, että yrityksen ennakkoverot ja henkilökohtainen veroprosentti on riittävällä tasolla.

Verosuunnittelu

Syksyllä on hyvä hetki tehdä verosuunnittelua, koska iso osa tilikaudesta (mikäli tilikausi on kalenterivuosi) on takana ja nähdään miten liikevaihto ja tulos ovat kasvaneet verrattuna edelliseen vuoteen verrattuna. Peilaamalla tulosta edelliseen vuoteen on helpompi ennustaa tilikauden lopullista tulosta, kun nähdään onko toiminta kasvanut, pienentynyt vai pysynyt samana verrattuna edelliseen vuoteen.

Verosuunnittelu kannattaa
Verosuunnittelu kannattaa.

Käytännön esimerkkejä kirjanpidosta ja verosuunnittelusta

Syksyllä on myös hyvä hetki selvittää onko yrityksen mahdollista tehdä investointeja ja kestääkö yrityksen tulos isompia investointeja loppuvuoteen. Yrityksen verosuunnittelua tehdessä tulee myös ottaa huomioon onko toiminta saman tyylistä kuin edellisenä vuonna.

Esimerkkinä, mikäli yrityksen alihankinta- ja henkilöstökulut ovat kasvaneet merkittävästi verrattuna edelliseen vuoteen, mutta liikevaihto ei, tulee yrittäjän ja kirjanpitäjän tuntosarvien herätä. Onko toimintaan tullut jotain muutosta? Mikäli kasvaneet kulut johtuvat esimerkiksi täysin uuden tuotteen tai palvelun kehittämisestä, josta ei vielä muodostu liikevaihtoa, mutta kuluja kyllä, voi kehittämismenojen aktivointi tulla kyseeseen. Tällä voi olla merkittävä vaikutus yrityksen tulokseen sekä esimerkiksi oman pääoman tilaan.

Tarkkaa tehdyssä kirjanpidossa on myös usein huomioitu esimerkiksi poistot kalustosta ja liikearvosta kuukausittain, mutta jos poistoja ei ole tehty kuukausittain, niin niiden vaikutus tulokseen ja verotukseen tulee ottaa myös huomioon. Lisäksi myös esimerkiksi erilaisilla varastonmuutoksilla ja lomapalkkavelan muutoksella voi olla iso vaikutus, jos niitä ei seurata kuukausittain.

Tarkkaa tehty kirjanpito siis helpottaa tuloksen ja verotuksen seurantaa ja kun kirjanpitoa tehdään tilinpäätöstasoisesti kuukausittain, on myös seuranta huomattavasti tarkempaa.

Kannattaa myös muistaa, että edustuskuluista saa vähentää verotuksessa vain puolet ja tämä unohtuu usein ottaa huomioon. Edustuskuluja voi olla yrityksellä esim. 10 000 eurolla, jolloin vain 5 000 euroa on vähennyskelpoista kulua. Ennakkoveroja tulisi siis maksaa 1 000 euroa enemmän verrattuna siihen, jos ei olla otettu edustuskuluja huomioon. Niillä voi olla siis isokin vaikutus.

Verotuksen näkökulmasta on myös tärkeä ottaa huomioon onko yrityksellä edellisiltä vuosilta vanhoja tappioita, joita voi käyttää tulevien vuosien voittojen kattamiseen.

Loppuvuonna tulee myös huomioida mahdolliset erilaiset verovähennykset, joita yrityksen on mahdollista saada.

Esimerkkejä verovähennyksistä, joita voi hakea:

  • Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisävähennys
  • Koulutusvähennys
  • Toiminimiyrittäjän matkakulut
  • Yrittäjän työhuonevähennys

Henkilökohtaisen verotuksen suhteen kannattaa syksyllä tarkastella omaa veroprosenttia sekä loppuvuoden tuloja – ovatko ne linjassa omaan verokorttiin? Saako yrittäjä pelkästään yritystoiminnasta tuloja vai myös muualta? Tuleeko ansiotulojen lisäksi pääomatuloja, kuten vuokratuloja tai osinkoa?

Verosuunnittelu kannattaa aina. Jokainen hyvin toimiva yritys maksaa veroja ja ne on merkki siitä, että yritys toimii, mutta liikaa niitä ei kannata maksaa.

Tilinpäätöksen valmistelu

Kun on käyty verotukseen liittyvät asiat läpi, on tilinpäätökseen valmistautuminen jo pitkällä. Tilinpäätökseen valmistautuminen kannattaa aloittaa ajoissa, vaikka tilinpäätös tehdään vasta tilikauden päätyttyä.

Tärkein keino valmistautua tilinpäätökseen on pitää kirjanpito ajan tasalla kuukausittain. Toimita siis viimeistään tässä vaiheessa kaikki puuttuvat dokumentit ja toimita ne myös loppuvuoden ajan ajallaan.

Käy läpi tase-erittelyt ja selvitä, onko siellä kaikki ajan tasalla. Esimerkiksi, onko myyntisaamisissa saamisia, jotka tulisi kirjata luottotappioksi?

Kerää viimeistään tässä vaiheessa puuttuvat kuitit kasaan, tarkista onko poistot ajan tasalla, onko inventaario ajan tasalla ja näyttääkö kirjanpito muutenkin oikealta verrattuna esim. edelliseen vuoteen.

Tulevan vuoden budjetointi

Yksi syksyn tärkeimmistä tehtävistä voi olla monelle yritykselle tulevan vuoden budjetin laatiminen. Budjetin avulla yritys voi suunnitella tulevaa vuotta ennakkoon ja tämän pohjalta erilaisten päätösten tekeminen on helpompaa. Budjetoinnin avulla asetetaan realistiset tavoitteet ja seurataan niitä. Tärkeää on myös reagoida muutoksiin ja niiden vaikutuksiin budjetissa.

Budjetin seuraaminen ja reagointi on äärimmäisen tärkeää. Pelkkä budjetin laatiminen vie alkuun, mutta tämän jälkeen on tärkeä seurata kuinka asetetut suunnitelmat toimivat. Mikäli tulee poikkeamia, on tärkeä ymmärtää mistä ne johtuvat, jotta voidaan jatkossa tarkentaa budjettia. Budjettia voi siis muuttaa kesken tilikauden, jos huomataan, että siinä ei ollut otettu kaikkea huomioon.

Budjetista on valtavasti hyötyä yrittäjälle, hän ymmärtää yritystä paremmin, miten tulos muodostuu, miten raha liikkuu ja mitkä ovat erilaisten asioiden vaikutukset.

Budjetointiin voi yrittäjä käyttää myös ohjelmia apuna, kuten omaa taloushallinnon järjestelmäänsä kuten esim. Procountoria tai täysin budjetointia ja talousjohtamista varten keskittyneitä ohjelmia kuten Fuusoria, Talgrafia tai StatBunia.

Budjetointi
Budjetoinnilla saa kirkkaamman näkymän tulevaan vuoteen.

Apua verosuunnitteluun tai budjetointiin?

Tarvitsetko apua tilinpäätökseen valmistautumiseen, verosuunnitteluun tai vaikkapa budjetointiin? Meiltä saat kaikki nämä palvelut! Talouspäällikkömme auttaa budjetoinnissa ja autamme verosuunnittelussa. Tutustu palveluihimme.

Olemme apunasi! Syksy on loistava aika myös vaihtaa tilitoimistoa ennen varsinaisten tilinpäätöskiireiden alkamista. Mikäli sinulla on ollut aikeissa vaihtaa tilitoimistoa, ota yhteyttä ja katsotaan voitaisiinko me lähteä yhteistyöhön!